19. huhtikuuta 2015

2v synttärikakku!

Halusin kokeilla kuorruttaa kakun sokerikuorrutuksella ja nyt tyttären 2v synttäreillä siihen tuli oiva tilaisuus. Olen pitäny sitä ihan super vaikeana tekniikkana mutta ei se ihan ylitsepääsemätöntä ollut. Toki valitsin helpomman kakun muodon ensimmäiselle kerralle eli puoliympyrän. 

Käytin kakun kokoamiseen Angry Birds -kakun tekniikkaa mutta kakkupohjan tein Makeaa murmelin täydeltä -blogin ihan mahtavalla ohjeella. Kakkupohja oli niin mehevä, että sen olisi voinut syödä sellaisenaan. Kyseisestä blogista löytyy valtavasti herkullisen kuuloisia ohjeita, joita tulee varmasti toistekin testattua! Väleihin laitoin vadelma-tuorejuusto-moussea, joka oli juuri sopivan pirtsakka vastapaino täyteläiselle suklaapohjalle.



Kaulitsin sokerikuorrutteen melko ohueksi mutta näin jälkiviisaana se olisi voinut olla vieläkin ohuempi. Kuorrutuksen alle levitin voikreemin jotta sokerimassa pysyi paremmin paikoillaan eikä kakun värit kuultanut läpi. Muutama pieni ryppy tuli kakun alareunaan mutta ne sai hyvin peitettyä samasta massasta tehdyillä kukkasilla ja reunalle ripotelluilla vaahtokarkeilla.

Kokonaisuuteen olin tosi tyytyväinen ja nyt ymmärrän täysin mikä tilauskakuissakin maksaa :D. Uskon, että näitä kakkusia tulee tehtyä toistekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!