9. syyskuuta 2015

Kynttilälyhdyt betonista.

Aikani pyörittyä Facebookin "betoni"-ryhmässä ja katsellessa muiden mitä ihanampia töitä, päätin itsekin kokeilla kuinka betoni pysyy hyppysissäni. Aloitin mielestäni helpoimmasta eli kynttilälyhdyistä. 

Keräsin kasaan viisi tyhjää oluttölkkiä, pari pintiä (5,68dl) sekä muutaman normaalin tölkin, joista sitten leikkasin yläosat pois. Sekoitin muoviämpärissä vettä ja sementtijauhetta (S30) näppituntumalla. Ainakin sekoitusvaihe kannattaa jauheen pöllyämisen takia tehdä ulkona. Kun mielestäni sopusuhtainen soosi oli koossa, lapoin sitä tyhjiin tölkkeihin. Laitoin eri määrät massaa jotta sain eri korkuisia lyhtyjä. Koputtelin tölkkien pohjia varovasti pöytään, että mahdolliset ilmakuplat poistuisi. 

Seuraavaksi lisäsin tuikut massan päälle mutta nepä ei pysyneetkään massassa vaan bongahtivat aina pinnalle. Tähän piti keksiä jokin kikka nopeasti ja laitoin jokaisen tuikun päälle tölkkiin kertsimukin johon laskin vettä juuri sen verran, että se painoi tuikun oikeaan syvyyteen. Sitten annettiin vain lyhtyjen kuivaa, tämä vaihe todella kysyy kärsivällisyyttä ja se ei kuulu ainakaan omiin hyveisiini :´D. Maltoin odottaa seuraavaan päivään, jolloin aloin varovasti poistamaan repimällä oluttölkkejä ympäriltä. Huomasi, että kaikki eivät ollu jähmettyny tarpeeks ja joistakin lyhdyistä jäi pohjasta massaa tölkin pohjalle. No tämä ei ollu niin vakavaa, tasasin veitsellä varovasti raaputellen pohjan niin että lyhty oli suorassa.

Valuusta kolmantena päivänä lyhdyt alkoivat olla suht vaaleita vaikkakin joihinkin lyhtyihin tuli hieman rouheampia kohtia jotka kesti kauemmin vaaleta. Kaiken kaikkiaan lyhtyjen valaminen oli kyllä mukavaa hommaa - suositten kokeilemaan! Pitää vain muistaa ettei kaada jämäsementtejä viemäriin/pönttöön vaan muovipussiin ja roskikseen.




2 kommenttia:

  1. Tosi hienoja! Sopii parvekkeelle hyvin. Näitä olis kyllä kiva kokeilla itekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kantsii kokeilla, hauskaa puuhaa mut voi jäädä vaan koukkuun! Liitypä sinne facebookin "Luomuksia betonista, savesta, kipsistä, mosaiikista" -ryhmään ni saa kivoja ideoita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!