18. marraskuuta 2015

Tapettitestaajana.

Näin pari kuukautta sitten Facebookissa mainoksen, jossa Rautia haki tapettitestaajia. Annoin asian olla kunnes sama mainos pompsahti päiviä myöhemmin uudestaan eteeni. Silloin mulla loksahti, että meillähän on ollut pitkään ajatuksena uudistaa lastenhuone joten miksipä en hakisi testaajaksi. Täyttelin lomakkeen ja lähetin samassa valokuvan lastenhuoneestamme. Sitten yks päivä yllättäin tulikin sähköposti jossa kerrottiin, että pääsimme mukaan testiryhmään. Voi sitä riemua! 


Huone ennen remppaa.

Vanha tehostetapetti.

Hakuvaiheessa piti valita alustavasti jokin tapetti millä tapetoisi huoneen. Aloin silti selaamaan Rautian tapettivalikoimaa ja rankkaamaan yli tuhannesta vaihtoehdosta mieleistäni, jos vaikka löytyisi toinen vielä parempi vaihtoehto ensimmäisen tilalle. Kävin myös Rautian liikkeessä katsomassa vaihtoehtoja ja sain siellä todella ystävällistä sekä osaavaa palvelua heidän sisustusneuvojalta. Livenä tapetit näyttivät ihan erilaisilta mitä tietokoneen ruudulta, joten jouduin luopumaan ensimmäisestä vaihtoehdostani sen kuvion pienuuden takia sillä mustavalkoinen kuvio vilisi oikein silmissäni.

Hypisteltyäni useampaa eri tapettia, löytyi uusi suosikki jota jäin vielä makustelemaan. Päätimme tapetoida huoneessa yhden seinän tehostetapetilla ja kaksi muuta seinää yksivärisellä tapetilla, kuten oli edellisetkin asukkaat tehneet. Ikkunaseinä sai jäädä ennalleen, sillä se näytti hyvältä valkoiseksi maalattuna. Toisella Rautian-reissulla tein valinnan tapeteista ja rullat lähtivät tilaukseen. Projektiin siis sisältyi yhden huoneen tapetit ja tapetointitarvikkeet.




Valitsemamme tapetti ja suunnittelua

Projekti kyllä jännitti hieman, sillä emme olleet mieheni kanssa koskaan aiemmin tapetoineet mutta toisaalta se myös lisäsi innostusta ihan valtavasti sillä sai opetella kokonaan uuden asian. Tapetit saapuivat nopeasti ja saman viikon vloppuna aloitimme jo projektin. Vanhat tapetit lähtivät todella hienosti pois tapetinpoistogeelillä yhtä seinää lukuunottamatta. Tämä murheenkryyni-seinä paljastui sen verta kinkkiseksi, että jouduimme pyytämään ammattimiehen laastoittamaan seinän, jotta siihen pystyi tapetin vetämään. 



Koti ♥

Tapetoimaan päästyämme homma luisti suht kivuttomasti. Toki aluksi piti miettiä paljonko liisteriä pitää seinään lätkiä sekä minkä verran tapettia uskaltaa siirrellä, jotta saumat tulevat nätisti. Äkkiä kuitenkin hoksasimme jutun juonen ja vuota toisensa jälkeen nousi seinälle. Sekä valkoinen että kuviotapetti olivat molemmat hyvin jämäköitä ja helppo asetella seinälle. Vaikka olimme ensimmäistä kertaa asialla, emme saaneet ainuttakaan kuprua tai ilmakuplaa aikaiseksi! Kukkatapetin kohdistus myös oli oikein simppeliä vaikkei huomattukaan tapetin taustapuolella olevia kohdistusmerkkejä :).



Loppusuoralla.
Kun kaikki tapetit oli seinillä, vaihdoimme samaan syssyyn myös vanhat tammen väriset jalkalistat valkoisiin. Listojen sahaus kävi helposti kun otimme alkuperäisistä listoista mitat suoraan. Lopputulokseen olemme enemmän kuin tyytyväisiä - voi että rakastan tuota kukkaseinää! Huoneen ilme raikastui kertaheitolla ja tuntuu, että valoa suorastaan tulvii huoneeseen vaikka elämme vuoden pimeintä aikaa.

Tämä meidän sekä muiden testaajien huoneet tulevat jossain vaiheessa näkyviin Rautian Sisustusverstaaseen, kannattaa käydä inspiroitumassa :)




Ompelin samalla uudet verhot Marimekon Lokki-kankaasta.













Vielä emme raaskineet alkaa porailemaan seiniä tauluhyllyjä varten mutta jossain vaiheess sitten :).


Täältä pääsee lukaisemaan muidenkin testaajien ajatuksia

Iso kiitos Rautia kun saimme olla tässä testiryhmässä mukana!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!